Raamikasta grafiikkaa
kaikissa ulottuvuuksissa.

3D-tuotevisualisointi
3D-tuotekuva

Millainen tarina sinun tuotteellasi olisi kerrottavana?

Framevisio on 3D-animaatioihin erikoistunut uuden sukupolven luova visualisointitoimisto. Juuri vahvan erikoistumisemme ansiosta tunnemme 3D-visualisoinnin salat kuin omat taskumme. Uskomme, että pienimmilläkin yksityiskohdilla on väliä, ja että ne yhdessä muodostavat kokonaisuuden jolla on lopulta ratkaiseva merkitys. Vaalimalla tätä ajatusta syntyy huippulaadukas lopputulos, joka herättää tunteita ja saa tuloksia aikaan.

Vähintään yhtä tärkeässä asemassa meille on asiakaslähtöisyys ja työskentelemmekin joustavasti asiakkaidemme tarpeiden mukaan – voit olla tiiviisti mukana projektin jokaisessa vaiheessa tai luottaa siihen, että hoidamme kaiken puolestasi. Lopputuloksena on kuitenkin aina visuaalisesti vaikuttava ratkaisu, jonka lähtökohtana on tuottaa todellista arvoa liiketoiminnallesi.

Katso tästä showreelimme.

Miksi 3D animaatio?

3D-animaatio on tehokas keino esitellä mikä tahansa tuote tai palvelu vaikuttavalla ja mieleenpainuvalla tavalla. Laadulla on valtava merkitys 3D-animaatioissa — ero täysin fotorealistisen animaatiovideon ja peligrafiikkaa vuosituhannen vaihteesta muistuttavan tuotannon välillä on usein lopulta teknisesti melko pieni. Tämän vuoksi jokaisella yksityiskohdalla on suurta painoarvoa lopputuloksen kannalta. Huolellisesti toteutettu 3D animaatio ei häviä kuvatulle videokuvalle kuvanlaadussa lainkaan — päin vastoin. Tämä johtuu juuri siitä, että 3D tekniikan avulla pienimmätkin yksityiskohdat — kuten valaistuksen ja pintamateriaalien ominaisuudet — ovat tarkoin säädettävissä missä tahansa tuotannon vaiheessa. Esiteltävää tuotetta ei tarvitse olla edes fyysisesti olemassa, vaan se voi olla vasta idean tasolla. Tiesitkö esimerkiksi, että monet automainokset ovat itse asiassa tietokoneella luotuja 3D animaatioita. Tekniikka on tunnettu myös kustannustehokkuudestaan — perinteisten kuvausten järjestäminen on monesti kallista ja sopivia sääolosuhteita tai kuvauspaikkoja voi olla vaikeaa tai mahdotonta järjestää.

Tekniikan avulla voidaan myös esittää fyysisesti mahdottomia asioita, joihin perinteiset menetelmät eivät pysty - miltä kuulostaisi esimerkiksi näyttävät räjäytys- ja halkaisunäkymät tai vaikka esiteltävän laitteen toiminnan tarkastelu sen sisältä käsin. Myös monimutkaiset prosessit taipuvat animaation avulla selkeästi ymmärrettäviksi kokonaisuuksiksi. 3D-maailmassa todellisuuden ja mielikuvituksen raja hämärtyy - teknologia avaakin nykyaikaiseen videotuotantoon aivan uusia mahdollisuuksia, joista aiemmin voitiin vain haaveilla.

Näytä enemmän...

Miksi Framevisio?

Me Framevisiolla hyödynnämme aina alan uusimpia työkaluja ja teknologioita, tarjotaksemme asiakkaillemme ensiluokkaista ja huippuunsa viritettyä visuaalista laatua, tuloksellisuus edellä. Olemme sataprosenttisesti 3D visualisointiin erikoistunut toimija. Tämän ansiosta meiltä löytyy vahvaa erityisosaamista, minkä avulla voimme herättää villeimmätkin ideasi henkiin. Asiakaslähtöisyys ja joustavuus ovat toimintamme kulmakiviä — asiakkaamme voivatkin aina halutessaan osallistua aktiivisesti projektin kaikkiin vaiheisiin tai luottaa siihen, että hoidamme koko toteutuksen alusta loppuun. Olivatpa visualisointitarpeesi sitten millaiset tahansa, tarjoamme niihin laadukkaita ja vaikuttavia ratkaisuja. Työskentelemme tiiviisti kanssasi varmistaaksemme, että visiosi toteutuu juuri haluamallasi tavalla — ja lopputulos jopa ylittää odotuksesi.

Palvelut

Excavator 3D rendering
3D visualisointikuva

Miten voisimme olla avuksi?

Palvelutarjontamme ydin muodostuu monipuolisista 3D-visualisointiratkaisuista myynnin ja markkinoinnin tarpeisiin. Meiltä saat tuotevisualisointivideot messuille tai palvelukuvausvideot yrityksen sisäiseen viestintään. Lisäksi tarjoamme vaikuttavia mainosvideoita ulkomainontaan ja televisioon, jotka herättävät katsojan huomion ja vahvistavat brändiäsi.

3D animaatiovideot

Meillä on vankka kokemus kaiken kokoisten 3D animaatioprojektien toteutuksista. Oli kyseessä sitten tuote-esittelyvideo pelkistetyllä abstraktilla taustalla, tai raskaita visuaalisia tehosteita ja monimutkaisia ympäristöjä vaativa 3D animaatioprojekti, löytyy meiltä ratkaisut ja työkalut sen toteuttamiseksi.

  • Tuote-esittelyvideot
  • 3D animaatiovideot teollisuuden tarpeisiin
  • Palvelukuvausvideot
  • Koulutusvideot
  • Prosessivideot


  • LUE LISÄÄ 3D-ANIMAATIOSTA

    3D kuvat

    Kun tarvitset huippulaadukkaat still-kuvat tuotteestasi esimerkiksi esitteeseen tai verkkosivuille, tarjoaa 3D visualisointi tähän ylivoimaisesti parhaan lopputuloksen. Voimme luoda valokuvantarkkoja 3D-kuvia tuotteestasi eri kulmista ja eri ympäristöissä. 3D visualisoinnin avulla tuotteesi voidaan esittää parhaassa mahdollisessa valossa ja virheettömin pinnoin. Ja mikä parasta, tuotetta ei tarvitse olla vielä fyysisesti olemassa.

  • Tuotevisualisointikuvat esitteisiin ja verkkosivuille
  • Tuotteen käyttötilannekuvat
  • Kuvat konsepti- ja prototyyppituotteille
  • Tekniset selityskuvat jotka kuvaavat palvelun tai tuotteen toimintaa
  • Markkinointikampanjat

    Tuotamme visuaalisesti näyttäviä ja brändiä tukevia 3D-sisältöjä, jotka sopivat täydellisesti esimerkiksi sosiaaliseen mediaan, verkkosivuille tai messuille. Ehkä yrityksesi haluaa herättää huomiota sympaattisen brändihahmon avulla tai erottua joukosta todellisuuden rajoja rikkovalla sisällöllä? Kaikkeen tähän löytyy meiltä ratkaisut.

  • Logoanimaatiot
  • Brändihahmojen rakentaminen ja animointi
  • 3D animaatiot ja visuaaliset tehosteet televisiomainoksiin
  • Animaatiot ulkomainontaan ja screeneille
  • Mainosbannereiden ja verkkosisältöjen animaatiot
  • Uudiskohteiden visualisointi rakennuttajille

    Rakennushankkeiden ja uudiskohteiden esittelyyn suunnitellut 3D-videot ja -kuvat tarjoavat realistisen näkymän tulevasta. Autamme tekemään vaikutuksen asiakkaisiin ja sijoittajiin jo ennen kuin rakentaminen alkaa.

  • 3D-ulkokuvat
  • 3D-sisäkuvat
  • 3D-esittelyvideot
  • Räätälöidyt 3D-ratkaisut

    Etsitkö jotain täysin ainutlaatuista? Kehitämme räätälöityjä 3D-ratkaisuja asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan. Voimme auttaa sinua toteuttamaan ideasi riippumatta projektin koosta tai monimutkaisuudesta. Esimerkiksi:

  • Monimutkaisten ja laajojen ympäristöjen kuten kaupunkien mallinnus/rakennus
  • Interaktiiviset 3D-mallit verkkosivuille tai asiakastapaamisiin
  • AR ja VR toteutukset
  • Meistä

    Framevisio syntyi halusta tehdä asioita paremmin.

    Tarinamme sai alkunsa intohimosta korkealaatuiseen 3D-visualisointiin ja halusta nostaa rimaa alan standardeissa. Meitä ajaa eteenpäin ajatus siitä, että jokainen projekti voi olla paitsi visuaalisesti upea, myös asiakkaan tavoitteita tukeva ja liiketoiminnallista arvoa tuottava.

    Joonas Hahmo

    Joonas Hahmo

    Motion Designer / Yrittäjä
    Joonas on kokenut 3D-alan ammattilainen, jolla on vahva tausta kaiken kokoisten animaatioprojektien toteutuksesta. Hänen laajaan osaamisalueeseensa kuuluvat niin visuaaliset tehosteet, animaatiohahmot kuin laadukkaat tuotevisualisointivideotkin. Joonasta ohjaa intohimo uuden oppimiseen ja tinkimättömään laatuun. Yli 20 vuoden asiakaspalvelukokemuksen ansiosta asiakastyytyväisyys on hänelle aina etusijalla — tyytyväinen asiakas on myös hänen työnsä paras palkinto.

    Yhteys

    Kiinnostuitko palveluistamme?

    Haluaisimme kuulla lisää projektistasi ja löytää yhdessä parhaan ratkaisun tarpeisiisi. Olipa kyseessä 3D-animaatio, visualisointikuvat tai räätälöity ratkaisu, olemme valmiina auttamaan. Ota yhteyttä joko soittamalla, sähköpostitse tai täyttämällä alla oleva lomake, niin palaamme asiaan mahdollisimman pian!

    Joonas Hahmo       

    Motion Designer / Yrittäjä
    joonas(at)framevisio.fi
    +358 40 412 7873

    Joonas Hahmo

    Ota yhteyttä

    Täytä alla oleva lomake, niin olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.